sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Rakas, tapat mut.

Rakastan sua, oon aina rakastanu, sä tiiät sen. Entiiä mitä oon tehny, et teet mulle näin. Haluun tietää miksen enää kelvannu sulle. En pysty enää olemaan. Ilman sua. Yksin. Toivon et oot onnellinen kun mä kärsin. Tiiät et jos sulloli ikinä paha olla. Mä autoin, mä rakastin, tein kaiken meijän eteen. Mihin meidän rakkaus meni. Tai no aika hassua. Minä rakastan sinua edelleen. Sinusta en tiedä. Ansaitsen selityksen. Oon nyt ihan yksin, kylmässä maailmassa. En olisi ikinä halunnut olla ilman sinua. Olin jo miettinyt meille tulevaisuuden. Rakesin koko elämäni meidän rakkauden päälle. Sitten sinä murskaat minut. Sinä tapat minut. heikon ihmisen. Olen ihan palasina. Entiedä mitä tehdä. Olit syyni herätä joka ikiseen sateiseen aamuun. Toivon että sinulla on yhtä kova ikävä minua, kun minulla on sinua. Olen samalla niin vihainen sinulle että haluaisin kuolla, mutta samalla rakastan sinua niin paljon että tekisin mitä vaan vuoksesi. Halusin ikinä vaan rakastaa ja tulla rakastetuksi. Sait minut tuntemaan itseni niin erityiseksi. Sellaiseksi mitä kukaan muu ei voi saada minussa aikaiseksi. Kun mietin meijän kulunutta yhteistä taivalta, itken väkisillä kun mietin kaikkea sitä hyvää. En pysty sanomaan tai ajattelemaan sinusta yhtä pahaa asiaa, koska rakastan sinua liikaa. Joku kaunis päivä vielä ymmärrät miten tunnen sinua kohtaan, ja miten saat minut nyt kärsimään. Rakas tapat minut. Joona Aleksi Nevanperä, tiiän ettet lue tätä mut mun oli pakko kirjottaa tää. Rakastan sua nyt, ja aina. ♥

1 kommentti: